Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä

Blogi hämäläisestä ruokaketjusta kehittäjien silmin.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

TEHO Plus -hankkeen ja Maaseutuverkoston tiedotuskierros 6.6.2014 Hämeenlinnassa

Päivän aiheena oli "Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena"

Päivän aloitti Silva Wilander TEHO Plus -hankkeesta aiheenaan "Mitä maatalouden ympäristöhoito on". Aluksi käytiin läpi yleisellä tasolla suomalaista monimuotoisuutta. Suomena maa-alasta alle 7 prosenttia on peltoa, mutta maatalouden kerrannaisvaikutukset niin elinkeinoihin kuin luonnon monimuotoisuuteen on prosenttiosuuttaan suurempi.  Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi tarvitaankin sekä luonnonsuojelua että luonnonhoitoa. Maatilatasolla monimuotoisuus tarkoittaa viljelykasvien ja kotieläinten sisäistä monimuotoisuutta, ekosysteemin monimuotoisuutta ja viljely- ja metsämaiseman alueellista monimuotoisuutta. Maatalousympäristön lajien osuus kaikista uhanalaisista lajeista on 17,8 %. Joka tilalta löytyy luonnohoitokohteita! Luonnonhoito ei aina vaadi isoja investointeja ja resursseja. Luonnonhoidon motto voisikin olla "hallittu hoitamattomuus". Tärkeitä luonnohoitokohteita maatiloilla ovat esimerkiksi pientareet ja suojakaistat, metsälaitumet, kosteikot ja reunavyöhykkeet eli vaihettumisvyöhykkeet. Luonnohoito tarjoaa myös mahdollisuuksia maaseutuyrittäjälle esimerkiksi maisemaurakoinnissa, koneurakoinnissa, energiapuussa, pölyttäjäpalveluissa, matkailussa ja peltodiileissä.

Seuraavaksi puheenvuoron käytti Minna Kolari Hämeen ELY-keskuksesta aiheenaan "Ympäristökorvaukset, luomu ja muut ympäristöä edistävät toimenpiteet". Aluksi käytiin läpi maaseutuohjelman tavoitteita. Tämän jälkeen pureuduttiin siihen, mitä erityistarpeita ympäristöpuolella on, kuten osaamisen ja yhteistyön lisääminen, typpi- ja fosforikuormituksen vähentäminen, ravinteiden kierrättämisen edistäminen, monimuotoisuuden edistäminen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen. Maaseutuohjelmassa edistetään ympäristöasioita esimerkiksi koulutuksella, tiedonvälityksellä, neuvonnalla, investoinneilla, tila- ja yritystoiminnan kehittämisellä (esim. lannan tuotteistamisen kehittäminen, ympäristöyrittäjyys), luonnonmukaisella tuotannolla,  ympäristökorvauksilla (ympäristösitoumukset ja -sopimukset), luonnonhaittakorvauksilla, maaseudun palvelujen ja kylien kehittämisellä (luontoreitistöt, maisemanhoitosuunnitelmat) ja yhteistyöllä. Lisäksi käytiin läpi uutta nitraattiasetusta, jonka tavoitteena on vähentää maatalouslähteistä peräisin olevien nitraattien suoraan tai välillisesti aiheuttamaa vesien pilaantumista ja estää vastaisuudessa tällainen pilaantuminen. Asetusta sovelletaan maa- ja puutarhatalouden harjoittamisessa koko maassa. Lisäksi asetusta sovelletaan lantaan ja sen käsittelyyn.

Kolmannen puheenvuoron piti Maria Härkönen Maaseutuverkostosta aiheenaan "Ajankohtaista Maaseutuverkostosta kesäkuu 2014". Maaseutuverkosto viestii, kouluttaa, kerää ja levittää hyviä käytäntöjä sekä edistää kansainvälistymistä ja yhteistyötä. Maaseutuverkosto lähettää Maaseudun mahtavimman Kauppa-auton kiertämään Suomea kesällä 2014. Yleisö nosti esille, että Häme oli kauppa-auton kierroksella huomioitu huonosti. Lisäksi Maaseutuverkostolla on Leader-toimintaa, Parhaat käytännöt -kilpailu, maaseutugaala ja alueellisia innovaatioleirejä. Syksyllä 2014 tehdään aluekierroksia "Yhteistyöllä menestystä 2014", joissa yhteistyössä toimivat Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, maaseutuverkostoyksikkö ja Maa- ja metsätalousministeriö.

Eniten keskustelua synnytti viljelijäpuheenvuoro, jonka käytti Marja Ukkola. Ukkolan otsikkona oli "Ympäristötoimista tilalle hyötyä". Ukkolan tilalla on viljelty 30 vuotta ja luomutuotantoa tilalla on ollut vuodesta 2000 lähtien. Fosforin huuhtouman kannalta olennaista Ukkolan mukaan on eroosion vähentäminen. Maanrakenne ja maa onkin maanviljelijän tärkein tuotantoelementti. Ukkolan oma tila tekee aktiivista yhteistyötä naapurin sonnitilan kanssa muun muassa lannan ja oljen saralla. Puheessa nousi esille myös aluskasvit ja kerääjäkasvit.Ukkola kertoi mielenkiintoisesta tapauksesta heidän omalla tilallaan, kun he käyttivät syysrypsiä kerääjäkasvina, mutta loppujen lopuksi heinäkuun lopussa viljelty syysrypsi ei kuitenkaan käynyt kerääjäkasviksi, joten he saivat sanktiota tästä toiminnasta. Tuo tilanne oli hyvä esimerkki siitä, kuinka byrokratia hankaloittaa viljelijöiden elämää. Tilalla on käytössä humusta lisäämässä ja typpeä keräämässä puukuitu, jonka kustannukset ovat alhaiset. Puukuidun levittämiseen ei tarvita erikoiskalustoa ja sen vaikutus kestää useampia vuosia. Tilalla oli rakennettu myös laskeutusallas, mutta Ukkola kyseenalaisti sen, että onko laskeutusaltaan rakennus järkevää koska teho suhteutettuna kustannuksiin on melko alhainen. Pienempiin ojiin tehokkaita ovat myös olkipaalit ja erittäin tehokas vaihtoehto on fosforisieppari, jonka kustannuksetkin ovat tehoon nähden alhaiset. Lopuksi Ukkola korosti sitä, että myönteinen koulutus, oikea tiedotus ja neuvonta ovat tärkeitä viljelijöille, koska byroktratian lisääntyessä yhä useampi uupuu ja lopettaa viljelyn kokonaan.

"Maatalouden ympäristötoimenpiteiden vaikutusten arviointi ja kustannustehokkuus" otsikolla puheenvuoronsa piti Turo Hjerppe Suomen Ympäristökeskuksesta. Vesienhoidon kannalta tärkeää on tietää, mistä vesistönkuormitus on peräisin ja kuinka suurta kuormitus on, mikä eri on toimenpiteiden vaikutus kuormitukseen ja millä toimenpiteillä voidaan vähentää kuormitusta kustannustehokkaimmin. SYKE on kehittänyt viljelyalueiden valumavesien hallintamalli VIHMAn. Kustannustehokkaita peltojen ollessa tasaisia/kovia on ravinnetaseen hallinta ja kosteikot. Peltojen ollessa kaltevia, kustannustehokkaita ovat talviaikainen kasvipeitteisyys, nurmet ja suojavyöhykkeet. Tässä on kuitenkin otettu kantaa pelkästään fosforikuormitukseen.

Seuraavaksi Aino Launto-Tiuttu TEHO Plus -hankkeesta kertoi hankkeen asioista otsikolla "Ympäristönhoitoa edistävä neuvonta". Neuvonnasta oli saatu pääasiassa positiivista palautetta TEHO-tiloilta ja 70 % viljeiljöistä oli suorittanut vuonna 2013 suositellut toimenpiteet. Kattavasti materiaalia viljelijöille ja neuvojille löytyy hankkeen kotisivuilta www.ymparisto.fi/tehoplus, esimerkkinä jaloittelutarhaopas.

Kaksi viimeistä esitystä jouduttiin käymään läpi lyhyesti, koska mielenkiintoisesta päivästä alkoi loppumaan tunnit kesken. Toiseksi viimeisessä esityksessä Jari Keränen ProAgria Etelä-Suomesta kävi lyhyesti läpi yhteenvetoa syys-marraskuussa 2013 tehdyistä tilakäynneistä Vesijärven valuma-alueen lounaiskolkassa. Viimeisen puheenvuoron käytti Suvi Mäkelä Vanajavesikeskuksesta. Vanajavesikeskus ei tee pelkkää vesiensuojelua vaan se puolustaa myös muita arvoja. Vanajavesikeskus hankkii tietoa vesistöstä, suunnittelee vesistönkunnostustoimenpiteitä, toteuttaa vesistönkunnostustoimenpiteitä, seuraa kunnostusten vaikutuksia, osallistuu muiden hankkeisiin asiantuntijana ja/tai rahoittajana ja tiedottaa kaikista edellä mainituista.

Päivän aikana käytiin kattavasti läpi ympäristöasioita mielenkiintoisista näkökulmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti